DNA-tutkimus paljastaa muinaisia suomalaisia isälinjoja, jotka ulottuvat pronssikaudelle asti. Tulokset yhdistävät nämä sukulinjat skyyttien soturieliittiin, viikinkiaikaan, Rurikin dynastiaan sekä jopa Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajaan, suomalaista syntyperää olleeseen John Mortoniin. Löydökset korostavat Suomen yllättäviä yhteyksiä maailmanhistoriaan.

Puheenjohtajamme Juha Tainio ja sihteerimme Juha Tuikka tekivät jokin aika sitten DNA-testin osana laajempaa tutkimushanketta, jolla pyrittiin kartoittamaan Suomen asutushistoriaa ja geneettisiä juuria erityisesti Pohjanmaan alueelta. Pohjanmaahan on tunnetusti ollut vuosisatojen ajan risteyspaikka, jossa erilaiset väestövirrat ja kulttuurivaikutteet ovat kohdanneet. Testeistä ja niiden koordinoinnista vastasi tunnettu sukututkija Ari Kolehmainen, joka on erikoistunut geneettiseen sukututkimukseen ja suomalaisten isälinjojen salaisuuksien avaamiseen. 

Koska huipputarkka Y-DNA-analyysi vaatii edistyksellistä sekvensointiteknologiaa, näytteemme lähetettiin analysoitavaksi Yhdysvaltoihin asti, yhteen alan johtavista laboratorioista. Tulosten pitkä odotus palkittiin, sillä testitulokset paljastivat varsin mielenkiintoisia, suorastaan hätkähdyttäviä asioita omasta historiastamme ja kytkeytymisestämme maailmanhistorian suuriin käänteisiin.

Kävi ilmi, että Tainiolla ja Tuikalla oli yhteisiä esi-isiä, mikä pohjalaisia sukujuuria miettiessä ei ole täysi yllätys. Hämmästyttävää oli kuitenkin se, kuinka kauas historiaan yhteinen piste sijoittuu. Linjamme ovat eronneet toisistaan jo viikinkiajan alussa, arviolta noin 700-800-luvulla rautakauden Savossa. Se on aikakausi, jolloin pohjoiset meret täyttyivät ryöstöretkeilijöistä ja idäntie alkoi avautua. Savon, Saimaan, ja Laatokan seutu, mistä meidän molempien isälinjat ovat alunperin lähtöisin, oli yksi viikinkien idäntien solmukohdista. 

Me molemmat kuulumme kuitenkin Suomen vanhimpiin isälinjoihin, jotka saapuivat näille leveysasteille jo kauan ennen viikinkejä – nimittäin pronssikaudella. Kuulumme näin ollen Suomen alkuperäisiin asukkaisiin, joiden jatkuvuus tällä maaperällä ulottuu tuhansien vuosien taakse.

Soturiarojen mysteeri ja Novozavedennoye 24

Testi ei kuitenkaan rajoittunut vain kotoisiin tunnelmiin, vaan se laajensi horisonttia tavalla, jota kumpikaan meistä ei osannut odottaa. Tulokset paljastivat, että meillä molemmilla on erittäin läheinen geneettinen yhteys muinaiseen skyyttiläiseen hautakumpuun, joka sijaitsee Mustanmeren ja Kaspianmeren välisellä alueella, Kaukasuksen pohjoispuolella aroilla.

Skyytit olivat antiikin maailmassa pelättyjä ja arvostettuja ratsastajapaimentolaisia. 

He olivat historiankirjoituksen valossa siitä erikoinen tapaus, että he eivät muodostaneet yhtenäistä etnistä kokonaisuutta, vaan olivat pikemminkin sekakansa. Tämä erikoinen liittovaltio tai kulttuuripiiri koostui useista eri etnisistä ryhmistä, joita yhdisti samanlainen elämäntapa, taide ja sotataito, hevosilla ratsastaminen, sekä raudanvalmistuksen taito. Skyytit olivat raudanvalmistuksen mestareita, heidän seppänsä takoivat antiikin ajan parhaimpia aseita ja haarniskoja. Ja se teki heistä ylivertaisia sotureita. Moderni genetiikka on nyt osoittanut sen, mitä vanhat kronikat eivät kyenneet kertomaan: osa heistä oli geneettisesti suomalaisia.

Tämä kyseinen hautakumpu, joka arkeologisessa dokumentaatiossa tunnetaan tunnuksella Novozavedennoye 24, sisältää poikkeuksellisen pitkän miehen jäänteet. Arkeologit ovat päätelleet hautalöytöjen perusteella, että tämä mies kuului skyyttien yhteiskunnan ylimpään soturieliittiin. Hänet oli haudattu arvolleen sopivin menoin aseineen ja varusteineen. Mutta suurin yllätys piili hänen luissaan: tämä itäisen aron soturi oli geneettisesti suomalainen. Hänellä oli suomalais-ugrilainen N-haploryhmä, joka on nykyisinkin suomalaisten miesten yleisin isälinja. 

Me molemmat olemme DNA-testin mukaan tämän muinaisen mahtimiehen läheisiä sukulaisia. Linjamme on eronnut hänestä vain muutamia sukupolvia ennen kuin hänet laskettiin hautaan. Tämä on poikkeuksellinen löytö, joka pakottaa miettimään historiankirjoitustamme uudelleen. Se osoittaa, että kaikki suomalaisten esi-isät eivät ole tulleetkaan suoraviivaisesti Siperiasta tai Volgan mutkasta, kuten perinteisissä oppikirjoissa on pitkään luultu. 

Pieni osa heistä on syystä tai toisesta päätynyt etelän arojen ratsastajakansojen pariin, elänyt siellä soturieliitissä ja vaeltanut myöhemmin tänne pohjoiseen. Kenties juuri nämä skyyttien valtakunnasta saapuneet suomalais-ugrilaiset muuttajat joihin meidän isälinjamme kuuluvat, toivat Fennoskandiaan mukanaan raudanvalmistuksen taidon ja hevoset.

Kurganit – aron haudoista Pohjolan kummuille

Tälle muinaiselle arokulttuurille ominaista olivat tietynlaiset monumentaaliset hautakummut, joita kutsutaan kurganeiksi. Ne olivat maasta ja kivistä rakennettuja kumpumaisia rakennelmia, joiden alle yhteisön merkkihenkilöt haudattiin. Varsin kiehtovaa on se, että tällainen hautaustapa ja nimistö heijastuvat yllättävän lähelle meitä. Ruotsin Uppsalassa sijaitsee kuuluisa, noin 3 000 vuotta vanha pronssikautinen kumpu nimeltä Hågahögen. 

Se on yksi Pohjolan rikkaimmista pronssikauden hautalöydöistä. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että vanhemmissa skandinaavisissa lähteissä tätä kumpua kutsutaan täsmälleen samalla termillä kuin skyyttiläisiä ja siperialaisia hautoja – siis kurganiksi. Myös Wikipediassa ja joissakin moderneissa arkeologisissa tietokannoissa Hågahögen on lueteltu nimenomaan kurgan-tyypin haudaksi, mikä erottaa sen alueen myöhemmistä, tyypillisistä skandinaavisista hautakummuista. 

Rakennustekniikka ja haudan yleinen ulkoasu viittaavat suoraan idän aroille. On siten mahdollista, että myös monumentaalisten hautakumpujen rakentaminen on perinne, jonka skyyttien valtakunnasta saapuneet muinaiset suomalais-ugrilaiset alkuperäisasukkaat toivat mukanaan Ruotsiin. Hågahögen on näet yksi koko Pohjolan vanhimmista ja mahtavimmista hautakummuista, ja se seisoo todisteena ajalta, jolloin ideat ja ihmiset liikkuivat pitkiä matkoja.

Saagojen muistumat ja Skyyttien meri

Muinaisten skyyttisoturien läsnäolosta tai ainakin heidän vaikutuksestaan Pohjolassa löytyy muitakin todisteita, tai kenties kansanperinteen ja myyttien värittämiä muistumia, jotka ovat säilyneet kirjallisissa lähteissä vuosisatoja. Keskiaikainen saksalainen kronikoitsija Adam Bremeniläinen kirjoitti laajasti pohjoisista kansoista ja kutsui teksteissään muun muassa Itämerta nimillä ”Skyyttien lahti” (Sinus Scythicus) tai ”Barbaarien meri”. Tämä osoittaa, että vielä keskiajalla maantieteellinen muisti yhdisti pohjoiset vesialueet skyytteihin.

Eikä Adam ollut yksin ajatustensa kanssa. Paljon myöhemmin vaikuttanut ruotsalainen piispa ja kartoittaja Olaus Magnus nimesi omissa teoksissaan ”Skyyttien mereksi” sen osan Jäämerestä, joka nykyisin tunnetaan Barentsinmerenä. Nämä nimeämiset eivät voineet olla pelkkää sattumaa tai antiikin termien sokeaa kopiointia, vaan ne heijastivat käsitystä siitä, mistä suunnasta ja minkä kansojen kautta pohjoiset alueet oli asutettu. Jo keskiajan historian kirjoittajilla oli jo käsitys siitä. Keskiaikaisissa venäläisissä lähteissä näitä samoja merialueita taas kutsutaan “Varjagien mereksi”. Ja varjagi tarkoittaa idän viikinkiä.

Vanhoissa skandinaavisissa saagoissa historiankirjoittaja Snorri Sturluson myös kuvasi viikinkien ylijumalan Odinin olleen alun perin lihaa ja verta ollut ihminen. Saagojen mukaan Odin oli itse asiassa skyyttiläinen sotapäällikkö ja kuningas, joka vaelsi suuren väkijoukon kanssa Ruotsiin juuri tuolta samalta Mustanmeren alueelta. Tästä muuttoliikkeestä sai saagojen mukaan alkunsa mahtava Yngling-hallitsijasuku. Myöhemmässä vaiheessa tämä suku yhdistyi idässä Kveenimaan eli muinaisen Suomen alueen kuninkaisiin, jolloin siitä muodostui kiehtova suomalais-ruotsalainen hallitsijasuku. 

Ynglingejä pidettiin skandinaavisessa historiassa pitkään pelkkänä myyttinä ja satuna, mutta viimeaikaiset arkeologiset ja geneettiset tutkimukset ovat osoittaneet, että ainakin osalla Yngling-kuninkaista oli todellinen, historiallinen pohja. Snorrin kirjoituksissakin on siis voinut säilyä kaukainen muisto skyyttien valtakunnasta saapuneiden suomalais-ugrilaisten muuttoliikkeestä Fennoskandiaan, joka on vain aikojen kuluessa tullut myyttien ja kansanperinteen värittämäksi.

Rurikin dynastia ja suomalaiset viikingit

Eivätkä yllätykset loppuneet tähän. Sihteeriltämme paljastui testissä myöskin etäinen, mutta selkeä sukulaisuussuhde legendaariseen Rurikin dynastiaan. Rurik oli historiankirjoituksen tuntema, osittain myyttinen viikinkikuningas, jonka katsotaan perustaneen Kiovan Rusin ja Novgorodin valtiot nykyisen Venäjän ja Ukrainan alueelle 800-luvulla. Hänen jälkeläisensä hallitsivat näitä alueita vuosisatojen ajan. 

Modernin DNA-tutkimuksen valossa Rurikin perintö on saanut aivan uutta valoa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että huomattava osa varjageista eli idäntietä kulkeneista viikingeistä todella oli geneettisesti suomalaisia tai kantoivat itämerensuomalaista perimää. Heidän jäänteitään ja hautojansa löytyy runsaasti muun muassa Vanhan Uppsalan ja Sigtunan viikinkiaikaisista kalmistoista Ruotsista, jotka olivat idänretkien solmukohtia. Oletetusti myös Rurikin oma dynastia oli lähtöisin juuri tältä samalta alueelta, missä suomalainen ja skandinaavinen asutus sekoittuivat.

Sihteerimme kohdalla kyseessä ei ole suora isälinjan jälkeläisyys Rurikista itsestään, vaan kyse on Rurikin dynastian niin sanotusta sisarlinjasta. Tämä tarkoittaa, että heillä on yhteinen esi-isä hieman ennen dynastian perustamista. Nämä tulokset murtavat vanhaa käsitystä siitä, että viikingit olisivat olleet vain skandinaavinen ilmiö. Voidaan siis varmuudella sanoa, että myös suomalaiset olivat aktiivinen osa viikinkimaailmaa ja sen valtarakenteita, vaikka heidät on myöhemmissä länsimaisissa kirjallisissa lähteissä usein sivuutettu täysin tai kuvattu vain ulkopuolisina naapureina.

Kytkös uuteen maailmaan: John Morton

Hieman modernimmalle ajalle tultaessa geeniemme kartalta löytyy myös Fennoskandian ja koko maailmanhistorian perspektiivistä katsottuna hyvin mielenkiintoinen yhteys. Olemme molemmat nimittäin etäistä sukua John Mortonille. John Morton oli yksi Yhdysvaltojen historian merkittävimmistä henkilöistä, sillä hän oli yksi niistä perustajaisistä, jotka allekirjoittivat Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen vuonna 1776. Morton oli amerikansuomalainen suoraan alenevassa polvessa. 

Hänen esi-isänsä olivat lähtöisin Rautalammin suurpitäjästä, Keski-Suomesta, mistä monet niin sanotut metsäsuomalaiset muuttivat ensin Ruotsin kautta Delaware-joen varrelle rakentamaan uutta siirtokuntaa 1600-luvulla. Tämän nimenomaisen suomalaiskytköksen kautta jaamme yhteisiä esivanhempia Mortonin kanssa. Vaikka tämä yhteys sihteerin, puheenjohtajan ja Mortonin välillä kurottaa kauas menneisyyteen – aina noin tuhannen vuoden päähän – se osoittaa, kuinka pieni maailma loppujen lopuksi on. 

Samat pohjalaiset ja suomalaiset geenit, jotka aikoinaan ratsastivat skyyttien mukana aroilla ja purjehtivat varjagien mukana idän joilla, olivat lopulta mukana allekirjoittamassa yhtä maailmanhistorian tärkeimmistä asiakirjoista. DNA kantaa mukanaan historian suuria tarinoita, jotka odottavat vain oikeaa hetkeä tulla paljastetuiksi.