Suomen ja Ruotsin pronssi- ja rautakautisia muinaisjäännöksiä kartoittanut tutkimusmatka paljasti huomattavaa jatkuvuutta muinaisissa hautausperinteissä. Arkeologian, saagojen ja DNA-tutkimuksen yhdistäminen viittaa siihen, että suomalaisten rooli Fennoskandian esihistoriassa ja viikinkiajalla on ollut aiemmin oletettua merkittävämpi sekä kannustaa tarkastelemaan yhteistä pohjoista kulttuuriperintöä uudesta näkökulmasta.

Skandinavian Suomalaiset ry:n puheenjohtaja Juha Tainio ja sihteeri Juha Tuikka toteuttivat viikon mittaisen tutkimusmatkan Ruotsiin, josta he palasivat vain päiviä ennen tämän artikkelin julkaisemista. Matkan tarkoituksena oli tehdä kenttätutkimusta ja kartoittaa pronssi- ja rautakautisia muinaismuistoja Ruotsissa sekä osittain myös kotimaassa Suomen puolella. Matkakohteisiin kuuluivat muun muassa läntisen naapurimme legendaariset historialliset maamerkit, kuten Vanha Uppsala, Kivikin kuninkaanhauta sekä Alen kivet. Tämä artikkeli on tiivis katsaus matkamme havintoihin, löydöksiin ja pohdintoihin.

Alkupiste Suomessa: Rauman Sammallahdenmäki ja yhteinen perintö

Matkamme alkoi virallisesti jo Suomen puolella, sillä halusimme luoda konkreettisen vertailupohjan sille, mitä tulisimme Pohjanlahden tuonpuoleisessa naapurissamme näkemään. Kävimme Raumalla tutustumassa kuuluisaan Sammallahdenmäen hautaröykkiöalueeseen. Tämä korkeassa maastossa sijaitseva, noin kahden kilometrin laajuinen alue on Unescon maailmanperintökohde, joka on täynnä pronssikautisia kiviröykkiöhautoja, joita kansanperinteessä kutsutaan myös hiidenkiukaiksi.

Sammallahdenmäen röykkiöt ovat rakenteeltaan täsmälleen samankaltaisia kuin esimerkiksi Keski-Pohjanmaalta Kannuksesta löytyvät muinaishaudat, mutta ne ovat huomattavasti suurikokoisempia ja runsaslukuisempia. Myös Kannuksen röykkiöhaudat sijaitsevat nykyisin sisämaassa mutta korkeassa maastossa. Tämä kertoo omaa kieltään maankohoamisesta ja siitä, missä rantaviiva sijaitsi pronssikaudella.

Samanlaisia röykkiöhautoja löytyy lukuisia myös Ruotsista. Kaikki nämä Fennoskandian alueella tavattavat röykkiöhaudat ovat selvästi saman kulttuuripiirin ja samanlaisen maailmankatsomuksen aikaansaannosta. Nykyään on olemassa vahvaa näyttöä ja monitieteellistä tukea sille, että tämän pronssikautisen rannikkokulttuurin edustajat olivat suomalaisten esi-isiä – Fennoskandian todellisia alkuperäisasukkaita, joiden elämänpiiri kytkeytyi vahvasti mereen ja sen tarjoamiin elinkeinoihin.

Vanha Uppsala – Myytit ja historian hämäryys

Raumalta matkamme jatkui Turkuun, josta siirryimme laivalla Tukholmaan. Heti maihin päästyämme suuntasimme auton keulan kohti pohjoista ja otimme kohteeksi Uppsalan. Siellä meitä odotti Vanha Uppsala (Gamla Uppsala), joka on kenties Ruotsin tunnetuin, myyttisin ja vanhin kansallinen symboli.

Vanhan Uppsalan keskiaikaisen kirkon vieressä kohoaa kolme valtavaa, majesteettista hautakumpua. Näitä kumpuja on pitkään pidetty muinaisten kuninkaiden leposijoina, ja siksi niitä kutsutaan yleisesti kuninkaankummuiksi (kungshögarna). Kummuista ja niiden alkuperästä on esitetty vuosikymmenten varrella useita eri teorioita. Paikallisessa kansanperinteessä sekä islantilaisen Snorri Sturlusonin 1200-luvulla kirjoittamassa Ynglingien saagassa kerrotaan, että kumpuihin olisi haudattu skyyttiläistä syntyperää olleet muinaiskuninkaat: Odin, Thor ja Freyr, joita myöhemmin alettiin palvoa skandinaavisen mytologian pääjumalina.

Suomalaisesta perspektiivistä tämä saagojen tarina on poikkeuksellisen mielenkiintoinen. Yhdistyksemme teettämät geneettiset isälinjatutkimukset ja DNA-testit ovat paljastaneet, että jotkin harvinaiset Fennoskandian isälinjat todella polveutuvat suoraan Mustanmeren ja Euraasian aroilla vaikuttaneista skyyteistä. Skyytit ilmeisesti jossakin vaiheessa kohtasivat Siperiasta tulleita suomalaisia, ja nämä Siperian tulokkaat sitten jäivät pysyvästi Skyyttien valtakuntaan asumaan ja omaksuivat heidän kulttuurinsa ja tapansa.

Lisäksi joissakin muissa muinaissaagoissa Thorin (suomalaisittain Tuoran) kerrotaan olleen svealaisten ja kveenien – eli muinaisten suomalaisten – yhteinen hallitsija ja kuningas, joka hallitsi molempia valtakuntia ajanlaskumme alun tienoilla. Snorri Sturlusonin kirjoitusten mukaan Thor oli mahdollisesti syntynyt skyyttien laajassa valtakunnassa, mutta vaeltanut sieltä isänsä Odinin mukana pohjoiseen, seuraten myöhemmin isäänsä valtaistuimelle tämän kuoleman jälkeen.

Merovingiaika ja saagojen historiallinen ydin

Aivan suoraviivaisesti tämä jumaltaru ei tietenkään pidä paikkaansa, kun sitä tarkastellaan puhtaan arkeologian valossa. Vanhan Uppsalan suuret hautakummut on pystytty modernein menetelmin ajoittamaan 400- ja 500-luvuille. Tämä aikakausi edustaa Suomen historiassa merovingiaikaa. Ruotsissa ajanjaksoa kutsutaan Vendel-kulttuuriksi tai Vendelajaksi (Vendeltiden) ja Baltian maissa puolestaan esiviikinkiajaksi.

Kummut on siis todellisuudessa rakennettu satoja vuosia myöhemmin kuin mikä oli Odinin ja Thorin oletettu elinaika ajanlaskun alussa. Tämä tieteellinen fakta ei kuitenkaan vähennä tarinan arvoa tai sen historiallista painoarvoa. Koska voimme nykyään DNA-tutkimuksen avulla todistaa skyyttiläisten geenien ja väestövaellusten ulottuneen tänne Pohjolan perukoille, Snorrin kertomuksessa vaikuttaa olevan perimätietona säilynyt, sirpaleinen kuvaus todellisesta historiallisesta tapahtumasta noin kahden vuosituhannen takaa. Ajan myötä tämä todellinen historiallinen tapahtuma on vain muuttunut myyttien ja uskontojen värittämäksi legendaksi. Samaa voidaan sanoa myös osasta Kalevalan runoista. Niissäkin on taustalla todellisia tapahtumia.

Todellisuudessa Vanhan Uppsalan kumpuihin on mitä todennäköisimmin haudattu mahtavaan Ynglingien dynastiaan kuuluneita sveakuninkaita. Saagojen mukaan tämä legendaarinen Ynglingien hallitsijasuku oli alun perin suomalais-ruotsalainen, sillä jossain vaiheessa historian hämärässä Odinin linja yhdistyi suoraan Kveenimaan eli Kvenlandin kuninkaiden linjaan.

Ynglingejä pidettiin historiantutkimuksessa pitkään pelkkänä myyttinä, satuna ja poliittisena propagandana. Viimeaikaiset uudet tutkimukset, tekstianalyysit ja arkeologiset löydöt ovat kuitenkin varmentaneet, että osa tämän dynastian kuninkaista on hyvinkin voinut olla todellisia historiallisia henkilöitä. Snorri Sturlusonin kirjoituksia ei siis tulisi suoralta kädeltä hylätä pelkkinä mielikuvituksen tuotteina – niiden taustalla on usein yllättävän paljon vääristymätöntä totuutta. Totuutta, joka on säilynyt muuttumattomana tuhansia vuosia.

Katse menneisyyteen: Hågahögen ja kurgaanien perintö

Olipa Vanhan Uppsalan kumpuihin loppujen lopuksi haudattu ketä hyvänsä, on perin selvää, että nämä rautakautiset monumentit ovat saaneet arkkitehtonista mallia paljon varhaisemmista hautarakennelmista. Tästä saimme loistavan esimerkin vieraillessamme Uppsalan eteläpuolella sijaitsevalla Hågahögenillä (tunnetaan myös nimellä Kung Björns hög eli Kuningas Björnin kumpu).

Hågahögen on noin 3 000 vuotta vanha loistelias hauta, joka on ajoitettu pronssikaudelle, noin 1000-luvulle eaa. Se lasketaan rakenteensa puolesta kurgaaniksi. Kurgaanit ovat alun perin Siperian ja Kaukasuksen aroalueiden paimentolaiskansoille tyypillisiä, valtavia hautakumpuja. Kurgaaneihin haudattiin vain yhteiskunnan eliittiin kuuluneita henkilöitä, ja sama on nähtävissä myös Hågahögenissä.

Håga on pronssikaudella ollut kaikesta päätellen merkittävä valtakeskus ja rikas kauppapaikka, jonka vaikutusvalta on ulottunut kauas Itämeren taakse. Muita pronssikautisia valtakeskuksia vaikuttavat löytöjen ja kalliopiirrosten perusteella olleen esimerkiksi Kivik, Tanum, ja Tierp. Myöhemmät, satoja vuosia myöhemmin rakennetut Uppsalan kuninkaankummut ovat ilmeisesti saaneet suoria kulttuurisia ja uskonnollisia vaikutteita tästä Hågan vanhasta monumentista.

Kahden aikakauden solmukohta: Jatkuvuus Hågasta Vanhaan Uppsalaan

Kun analysoimme näitä kahta kohdetta rinnakkain, piirtyy eteemme poikkeuksellisen selkeä kuva alueellisesta ja uskonnollisesta jatkuvuudesta, joka on kestänyt vuosituhansia. Hågahögen edustaa aikaa, jolloin Pohjola oli tiiviissä kosketuksessa Euroopan ja idän suurten kulttuurivirtojen kanssa. Alueelta tehdyt runsaslukuiset kulta- ja pronssilöydöt, kuten upeat miekat ja soljet, todistavat täällä hallinneen eliitin poikkeuksellisesta vauraudesta.

Tämä eliitti ei pystyttänyt tavallisia hautoja, vaan halusi jättää jälkensä maisemaan tavalla, joka matki suoraan itäisten arojen mahtavia kurgaaneja. Hågan hallitsija oli alueellinen mahtimies, jonka uskonnollinen ja poliittinen perintö jäi elämään paikkakunnan kollektiiviseen muistiin.

Satoja vuosia myöhemmin, kun rautakausi saavutti kukoistuksensa ja valta keskittyi Vanhan Uppsalan ympärille, merovingiajan sveakuninkaat katsoivat tietoisesti taaksepäin. Rakentamalla omat massiiviset kuninkaankumpunsa aivan itäisen suuren kulttuurikeskuksen ytimeen, he pyrkivät legitiimiin eli lailliseen valta-asemaan viittaamalla menneisyyden mahtaviin esikuviin, kuten juuri Hågahögeniin.

Monumentaaliset hautakummut eivät olleet pelkkiä hautapaikkoja, vaan ne toimivat poliittisina teattereina ja pyhinä paikkoina, joissa suoritettiin uhrimenoja ja vahvistettiin kuninkaan jumalallista alkuperää – alkuperää, joka saagoissa johdettiin aina skyyttiläisiin muinaiskuninkaisiin asti.

Suomalaisesta näkökulmasta tämä Uppsalan alueen historian kerroksellisuus avaa valtavasti uusia kysymyksiä. Se osoittaa, että myytit, jotka on pitkään kuitattu pelkkinä keksittyinä kansantaruina, kantavat sisällään muistoja todellisista historian murroskohdista. Kun yhdistämme arkeologiset havainnot, saagojen tekstianalyysit ja uusimmat genetiikan tarjoamat isälinjatutkimukset, huomaamme, että Fennoskandian esihistoria on ollut huomattavasti monivaiheisempaa, dynaamisempaa ja kansainvälisempää kuin virallinen historiankirjoitus on antanut ymmärtää.

Skandinavian Suomalaiset ry tulee jatkossakin keskittymään näiden unohdettujen solmukohtien tutkimiseen, jotta ymmärryksemme omista esihistoriallisista juuristamme ja yhteisestä pohjoisesta perinnöstämme tarkentuu entisestään. Erityisesti pyrimme tuomaan esille suomalaisten unohdetun ja vaietun tarinan Fennoskandian historiassa. Valtavirran historiankirjoituksessa suomalaisten osuus on jäänyt unholaan. Mutta me pyrimme kaivamaan sen jälleen esiin ja kertomaan, mitä todella tapahtui.